lokakuu 17, 2016 Musikaaleista 0

 

Broadway on täynnä mahtavia musikaaleja, jotka eivät jätä ketään kylmäksi. Meillä on ilo ja suuri kunnia esitellä sinulle niistä menestyneimmät!

  • Grease

Grease on vuonna 1971 Jim Jabocsin ja Warren Caseyn tekemä musikaali, jossa seurataan kymmenen työväenluokan teini-ikäisen elämää kuvitteellisessa Rydell High Schoolissa vuonna 1959. Tyypilliseen Grease-tyyliin kuuluvat converse kengät, 50-luvun värikkäät, polveen asti ulottuvat leningit ja muhkeat kiharat. Miehet kampasivat hiuksensa geelillä taakse ja vetivät nahkarotsin niskaansa.

Musikaali näki ensi-iltansa Kingston Mines -yökerhossa Chicagossa, jossa se sai niin paljon suosiota, että sitä esitettiin yhdeksän vuotta tauotta ja Greasesta tuli siihen asti yksi pisimmän aikaa esitetyistä musikaaleista.

Broadwayn lisäksi Greasea on päässyt katsomaan livelavalla myös muun muassa Lontoossa sekä Australiassa. Musikaalista tehtiin myöhemmin myös kaikkien tuntema John Travoltan ja Olisi Newton-Johnin tähdittämä elokuvaversio.

  • Phantom of the Opera

Phantom of the Opera syntyi vain muutamia vuosia Greasen jälkeen, vuonna 19756. Phantom of the Opera perustuu Gaston Lerouxin kirjoittamaan romaaniin, jonka musikaaliksi sovitti Ken Hill.

Musikaalissa kammottavan vääristyneen ulkonäön omaava oopperan kummitus rakastuu palavasti kauniiseen ja enkelinääniseen oopperalaulajaan, Christineen. Musikaali esitettiin ensimmäisen kerran Lancasterissa, mutta musikaalia on päästy seuraamaan myös Broadwaylla ja jopa Japanissa asti. Tästäkin menestysmusikaalista on tehty elokuvaversio.

  • The Lion King

The Lion King on Disneyn vuonna 1994 julkaisemaan samannimiseen animaatioelokuvaan perustuva musikaali, jonka kappaleet ovat samoja tuttuja kuin elokuvassa. Musikaali on Julie Taymorin ohjaama ja esitys tunnetaan erityisesti näyttävyydestään sekä kekseliäistä pukuvalinnoistaan.

Musikaalissa seurataan leijonakuningas Mufasan nuoren Simba-pojan kasvua ja kehitystä kuninkaaksi valtataistelun kautta. Ensimmäisen kerran musikaali nähtiin vuonna 1997 Minnesotassa, mutta välittömän suosionsa ansiosta musikaali nähtiin pian myös Broadwaylla vain muutamaa kuukautta myöhemmin.

Leijonakuningas on Broadwayn kolmanneksi pisimpään esitetty show ja erittäin suosittu musikaali myös perheen pienimpien keskuudessa. Musikaali on erittäin vaikuttava, mutta myös dramaattinen ja audiovisuaalisesti suuri kokemus.

  • Chicago

Chicago on vuonna 1975 ensiesityksensä saanut amerikkalainen, John Kanderin ja Fred Ebbin kirjoittama musikaali, joka perustuu vuonna 1926 esitettyyn samannimiseen teatteriesitykseen. Esityksessä reportteri Maurine Dallas Watkins kertoo oikeista rikollisista ja heidän tekemistään rikoksista, joista reportteri on kirjoittanut uransa aikana. Kyseessä on satiiri, jossa pilkataan rikosoikeuden korruptiota ja julkkisrikollisten konseptia.

Chicagoa on esitetty Broadwaylla vuodesta 1975 lähtien, sisältäen muutamia esityksettömiä vuosia. Vuodesta 1996 lähtien musikaali on kuitenkin ollut ohjelmistossa tauotta tehden esityksestä pisimpään esitetyn musikaalin West Endin historiassa.