lokakuu 22, 2016 Musikaaleista 0

 

Yksi viimeisimmistä menestystarinoista musikaalien saralla on suurta suosiota nauttiva Mamma Mia! -musikaali, jota on käynyt katsomassa ympäri maailmaa jo yli kymmenen miljoonaa musikaalien ystävää. Tämä noin kahden ja puolen tunnin kokoinen viihdepaketti kertoo hulvattoman ja samalla kerrassaan upean tarinan äidistä, tyttärestä, kolmesta isäkandidaatista ja ikimuistoisesta etelänmatkasta. Musikaali pohjautuu Catherine Johnsonin kirjoittamaan tarinaan, joka sijoittuu kauniiseen kreikkalaiseen saaristomiljööseen. Tässä hauskassa tarinassa tytär palaa halusta selvittää oikean isänsä henkilöllisyyden, jolloin saarelle ilmaantuu häitä juhlimaan kolme miestä hänen äitinsä salaperäisestä nuoruudesta 20 vuoden takaa.

Eräs Mamma Mia! -musikaalin suosiota selittävistä tekijöistä on sen musiikki, josta on vaikea olla pitämättä. Musikaalin aikana yleisö pääsee jammailemaan kaikkien ABBA-yhtyeen tunnetuimpien kappaleiden tahtiin. Musikaalissa soivat niin ”Money money money”, ”Dancing Queen”, ”Super Trouper” kuin ”Knowing Me, Knowing You”. Musikaalin suunnittelussa ja säveltämisessä olivat alusta asti mukana ABBA-yhtyeen kaksi perustajajäsentä, Björn Ulvaeus ja Benny Andersson.

Mamma Mia! -musikaalia on esitetty Lontoon West Endissä vuodesta 2016 lähtien, mutta sitä ennen se näki myös ensi-iltansa Lontoossa jo vuonna 1999. Vuodesta 2001 alkaen Mamma Mia! -musikaalia esitettiin neljäntoista vuoden ajan aina vuoteen 2015 saakka Broadwayllä, mikä kertoo paljon sen suuresta menestyksestä. Myös Suomessa ollaan päästy nauttimaan tästä upeasta musikaalista.