Musikaalien lavastus sitoo tarinan kokoon
Musikaalit ovat tanssin ja laulun täyttämiä esityksiä, joita esitetään teattereissa ympäri maailmaa. Kuuluisia, lähes kaikkien tuntemia musikaaleja ovat esimerkiksi Wicked, Grease, Cats, Phantom of the Opera sekä The Lion King. Kaikissa menestysmusikaaleissa tärkeitä tekijöitä ovat tarina, musiikkiosuudet sekä puvustus, mutta eräs seikka, joka usein jää katsojilta vähemmälle huomiolle, on lavastus. Lavastus parhaimmillaan nostaa musikaalin… Read more
Mamma Mia! on eräs rakastetuimmista musikaaleista
Yksi viimeisimmistä menestystarinoista musikaalien saralla on suurta suosiota nauttiva Mamma Mia! -musikaali, jota on käynyt katsomassa ympäri maailmaa jo yli kymmenen miljoonaa musikaalien ystävää. Tämä noin kahden ja puolen tunnin kokoinen viihdepaketti kertoo hulvattoman ja samalla kerrassaan upean tarinan äidistä, tyttärestä, kolmesta isäkandidaatista ja ikimuistoisesta etelänmatkasta. Musikaali pohjautuu Catherine Johnsonin kirjoittamaan tarinaan, joka sijoittuu… Read more
Grease ja muut menestysmusikaalit
Broadway on täynnä mahtavia musikaaleja, jotka eivät jätä ketään kylmäksi. Meillä on ilo ja suuri kunnia esitellä sinulle niistä menestyneimmät! Grease Grease on vuonna 1971 Jim Jabocsin ja Warren Caseyn tekemä musikaali, jossa seurataan kymmenen työväenluokan teini-ikäisen elämää kuvitteellisessa Rydell High Schoolissa vuonna 1959. Tyypilliseen Grease-tyyliin kuuluvat converse kengät, 50-luvun värikkäät, polveen asti ulottuvat… Read more
Oopperan kummitus
Oopperan kummitus on varmasti ainakin nimenä tuttu monelle, vaikkei musikaaleista muuten mitään tietäisikään. Kyseessä on Andrew Lloyd Webberin luoma dramaattinen ja näyttävä musikaali, joka perustuu Gaston Lerouxin kirjoittamaan samannimiseen kauhuromaaniin vuodelta 1911. Oopperan kummitus sai ensi-iltansa Lontoossa sijaitsevassa Her Majesty’s Theatre -teatterissa vuonna 1986, josta se siirtyi nopeasti myös Broadwayn ohjelmistoon. Musikaali on valloittanut… Read more
Les Miserables
Les Miserables eli suomennetulta nimeltään Kurjat on eräs kaikkien aikojen suosituimmista musikaaleista ja teatterihistorian helmistä. Se perustuu Ranskalaiskirjailija Victor Hugon tunnettuun romaaniin, joka kertoo huikean 1800-luvun Ranskaan sijoittuvan tarinan täynnä särkyneitä sydämiä, tahdonlujuutta ja sykähdyttävää intohimoa. Les Miserablesista tehtiin ensimmäistä kertaa musikaali vuonna 1985, jolloin se sai ensi-iltansa Lontoossa. Sen suosio löi kaikki ällikällä,… Read more
Broadwayn tunnetuimmat musikaalit
Broadway tunnetaan eräänä maailman suurimmista näyttämöistä, jolle monet näyttelijät ja laulajat toivovat jonain päivänä pääsevänsä esiintymään. Broadway on kautta aikojen tarjonnut yleisölleen upeita tarinoita, joissa hahmot ja heidän kohtalonsa heräävät eloon. Täällä esitettävät musikaalit ovat täynnä huikeita koreografisia suorituksia, taivaallisia lauluesityksiä ja mahtavia lavasteita, jotka nähtyään ei jää taatusti epäilemään, miksi Broadwayta hehkutetaan niin… Read more
Musikaalien historiaa
Oletko joskus pohtinut, mistä musikaalit ovat oikein saaneet alkunsa? Niiden juuret juontavat itse asiassa erittäin kauas historiassa, sillä jo muinaiset kreikkalaiset ja roomalaiset järjestivät erilaisia viihdetarkoitukseen osoitettuja esityksiä, joissa elementteinä oli laulua ja tanssia. Keskiajalla musiikkiesitykset olivat tavanomaisia lähinnä kirkoissa, mutta jo 1700-luvulla yleisön iloksi tarjottiin lavalla esitettäviä musiikkia ja tanssia yhdisteleviä näytöksiä kuten… Read more
Musikaaleista yleisesti
Musikaalit ovat viihdyttäneet meitä nykyisessä muodossaan jo yli sadan vuoden ajan. Niissä on jotain todella taianomaista ja mukaansatempaavaa – jotain sellaista, mitä elokuvista tai tavallisista teatteriesityksistä ei löydä. Vaikka nykyään elämmekin keskellä valtaisaa viihdetarjontaa, josta löytyy mitä erilaisimpia elokuvia sekä sadoista kanavista koostuvia television kanavapaketteja, stand up -komediaesityksiä, huikeita konsertteja ja taidokkaita teatteriesityksiä, ei… Read more