tammikuu 20, 2016 Yleinen 0

 

Oletko joskus pohtinut, mistä musikaalit ovat oikein saaneet alkunsa? Niiden juuret juontavat itse asiassa erittäin kauas historiassa, sillä jo muinaiset kreikkalaiset ja roomalaiset järjestivät erilaisia viihdetarkoitukseen osoitettuja esityksiä, joissa elementteinä oli laulua ja tanssia. Keskiajalla musiikkiesitykset olivat tavanomaisia lähinnä kirkoissa, mutta jo 1700-luvulla yleisön iloksi tarjottiin lavalla esitettäviä musiikkia ja tanssia yhdisteleviä näytöksiä kuten oopperoita. Varsinainen musikaali nykymuodossaan sai kuitenkin alkunsa 1800-luvun Ranskassa ja Itävallassa. Ensimmäisiä kansainvälistä suosiota niittäneet musikaalit olivat Pariisissa esitetyt satiiriesitykset sekä Wienissä esitetyt romanttiset komediat. Näistä saivat alkunsa musikaalit, jotka ovat yleisesti musiikin keinoin tapahtuvaa tarinankerrontaa ja pituudeltaan puolesta tunnista kolmeen tuntiin, kahteen osaan jakautuen. Siinä missä oopperaesityksissä laulu on pääosassa, yhdistyy musikaaliin yleensä tasapuolisesti sekä näyttelemistä, tanssimista ja laulamista. Oopperassa esiintyvät laulajat, kun taas musikaaleissa esiintyy näyttelijöitä.

Moderniimpaan suuntaan musikaalit muuttuivat Amerikassa, jossa esityksiin otettiin rohkeasti mukaan hyvin erilaisia elementtejä entiseen verrattuna. Yhdysvalloissa ja nimenomaan New Yorkin kuuluisalla Broadwayllä saivat alkunsa äärimmäisen viihdyttävät ja nopeatempoiset, tunteita pursuavat ja toisinaan hiukan dramaattiset musikaalit. Jo 1800-lopussa amerikkalaisissa musikaaleissa saatettiinkin nähdä esimerkiksi kuorotyttöjä, tanssijoita ja jopa koomikoita. Vuonna 1866 sai alkunsa musikaali nimeltään The Black Crook, jota moni pitää aivan ensimmäisenä modernina musikaalina. Se oli ensimmäinen musikaali, jossa esiintyi tanssivia kuorolaulajia ja jossa esitettiin varta vasten musikaalia varten kirjoitettuja lauluja musiikkiin sovitettuna.

Musikaalit keräsivät suosiota osakseen tasaiseen tahtiin tulevina vuosikymmeninä. 1950-luvulla Broadwayn musiikista tuli kansan keskuudessa eräänlaista hittimusiikkia, jonka uusinta tuotantoa odotettiin hartaasti jokaisen kauden alkaessa. Tältä aikakaudelta ovat peräisin vielä nykyäänkin klassikkomusikaalien maineessa olevat mestariteokset kuten muun muassa My Fair Lady sekä West Side Story. Seuraavalla vuosikymmenellä tehtailtiin niin ikään monia hittimusikaaleja, joista tunnetuimpiin lukeutuu ehdottomasti Viulunsoittaja katolla. Toinen musikaalien huippukausi osui 1980-luvun kieppeille, jolloin yleisölle esiteltiin ensimmäistä kertaa sellaiset kulttimusikaalit kuten Oopperan kummitus, Kurjat, Kissat sekä Miss Saigon. Näitä musikaaleja voi käydä yhä katsomassa monilla maailman näyttämöillä.

Tällä hetkellä pinnalla ovat musikaaleista muun muassa Chicago sekä”Leijonakuningas, joista on varsin lyhyessä ajassa muodostunut eräitä rakastetuimmista musikaaleista. Musikaalit ovat todella suosittuja vielä tänäkin päivänä, ja moni sisällyttää esimerkiksi New Yorkin tai Lontoon matkaansa käynnin jossain musikaalissa, sillä etenkin näiden kahden kaupungin musikaalitarjonta on vailla vertaa. Tulevaisuus musikaalien suhteen on täysin avoin, mutta ei ole epäilystäkään siitä, etteikö niiden suosio säilyisi vahvana tulevaisuudessakin. Tekeillä on jatkuvasti ilman muuta uusia musikaaleja, mutta myös vanhat suosikit pitävät varmasti suosiostaan visusti kiinni vielä pitkään.